Hirvenpaisti

Ohje

1-2 kg hirvenpaistia
2 dl Alavuden Öljynpuristamon kylmäpuristettua VALKOSIPULI Rypsiöljyä
0,5-1 dl katajanmarjaa rouhittuna
2 oksaa tuoretta rosmariinia
1 dl punaviinietikkaa
2 dl karpaloita
1 dl tummaa siirappia
Suolaa

Valmista marinadi:
Pienistä katajanmarjat ja pilko rosmariini. Laita kaikki marinadin ainekset isoon kulhoon ja sekoita hyvin.
Lisää joukkoon hirvenpaisti ja anna sen marinoitua liemessä mieluiten yön yli.
Paista seuraavana päivänä 160 asteisessa uunissa, niin että paistin sisälämpötila on 56 astetta. Ota paisti pois uunista. Anna vetäytyä folion alla 15 min ennen leikkaamista.

Tarjoa paahdettujen uunijuuresten kera.