Runebergin muffinssi

Runebergin muffinssi maistuu tutulle, mutta on muuttanut muotoaan muhkeaksi muffinssiksi.
Piparkakun murut voi korvata muillakin pikkuleivän muruilla, samoin piimä voi olla kermaviiliä, jogurttia tai mitä nyt sattuu kaapissa olemaan. Älä paista näitä liikaa, etteivät kuivu nopeasti. Muutenkin nämä ovat parhaimmillaan päivän tai parin päästä. Tästä määrästä saa 12 kpl.

Aineet:
1 dl sokeria
2 munaa
1 dl Alavuden Kylmäpuristettua Rypsiöljyä
2 dl vehnäjauhoja
1 dl piparkakkumuruja
1 dl mantelirouhetta
0,5 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 dl piimää, jogurttia yms
Kuorrutus:
n. 1 dl tomusokeria
vadelmahilloa

Ohje:
1.Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
2.Sekoita keskenään kuivat aineet. Lisää ne munavaahtoon vuorotellen öljyn ja jogurtin kanssa. Sekoittele varovasti kaikki sekaisin.
3.Laita taikinaa muffinssivuokiin 2/3. Paista 175 asteessa 10-15 min.
4.Kuorrutukseen laita pari tippaa vettä tomusokerin sekaan, sekoittele, kunnes on sopivan paksua. Voi kuorruttaa koko pinnan tai tehdä pienen ympyrän, jonka keskelle laitat hilloa. Laita kylmään odottamaan tarjoilua.