Kylmäpuristetut rypsiöljymme: säilytä avaamisen jälkeen viileässä ja pimeässä.
Seuraa tuotteen laatua ja käytettävyyttä aistinvaraisesti. Parhaiten öljyt säilyvät jääkaapissa pullo hyvin suljettuna. Rypsiöljy ei jähmety jääkaappilämpötilassakaan.
JUUREVA-juureslevitteet ovat kylmäsäilytystuotteita. Ne tulee säilyttää jääkaapissa ja käyttää parin viikon sisällä avaamisesta. Käyttöhygienia vaikuttaa merkittävästi tuotteen säilyvyyteen.
Punajuuripesto tulee säilyttää avattuna jääkaapissa. Kylmässä säilytettynä avattu tuote pysyy hyvänä ainakin pari viikkoa.
Tuotteemme ovat turvallisia myös ”parasta ennen” -päivämäärän jälkeen, kunhan niitä on säilytetty asianmukaisesti. Tuotteen herkullisuuden voimme taata kuitenkin vain ilmoittamaamme ”parasta ennen” -päiväykseen saakka.
Huomaathan, että ”parasta ennen” ja ”viimeinen käyttöpäivä” merkitsevät eri asioita.
Olemme valinneet tuotteille tumman lasipullon minimoidaksemme hapen ja valon vaikutuksen öljyyn. Näin haluamme myös pakkausvalinnalla vaalia tuotteidemme ensiluokkaisuutta.
Tuotteitamme saa K-ryhmän kaupoista kautta maan, Tuurin kyläkaupasta sekä Etelä-Pohjanmaan osuuskaupan myymälöistä.
Jos et löydät tuotteitamme lähikauppasi valikoimista, voit aina toivoa niitä valikoimiin esimerkiksi Keskon sivujen kautta. Huomaa, että myymäläkohtaisen saatavuuden voi tarkistaa myös K-ruoka.fi-sivujen kautta.
Kauppiaat ja erikoismyymälät voivat tilata öljyjämme sekä pestoa valikoimiinsa meiltä myös suoraan.
Meillä Alavudella laatu tarkoittaa, että kuluttaja tietää, mitä saa, kun palaa ostamaan Alavuden kylmäpuristetun rypsiöljyn.
Meilllä öljyt on valmistettu kotimaisesta tilalle saakka jäljitettävästä raaka-aineesta ja käyvät läpi tarkat aistinvaraiset arvioinnit. Rypsin lähtöpaikkakunta ilmoitetaan lasipulloissamme pakkauksessa.
Kasviöljyjen merkittävimmät erot ovat rasvahappokoostumuksessa. Monipuoliseen ruokavalioon sopivat kaikki öljyt ja rasvat sopivassa määrin.
Rypsin ja oliiviöljyn eroista ja käytettävyydestä löytyy erinomainen kirjoitus Sydänliiton sivuilta.
Rapsi on maailman kolmanneksi tuotetuin kasviöljy ja merkittävin EU:n alueella viljelty öljykasvi.
Rapsiöljy on maultaan mieto, erittäin monipuolisesti käytettävä ja ravitsemuksellisesti hyvä kasviöljy. Teollisuus tarvitsee hinta-laatusuhteeltaan hyvän ja saatavuudeltaan varman raaka-aineen. Tämän johdosta rapsiöljy (ja rypsi) on teollisuudelle erittäin kiinnostava kasviöljy.
Kyllä voi. Kylmäpuristettuja öljyjä voi kuumentaa. Öljyn savuamista on kuitenkin varottava. Savuamispiste vaihtelee öljystä riippuen.
HUOM: Muistathan, että kaikki rasvat ja öljyt syttyvät palamaan, mikäli lämpötila nousee liian korkeaksi. Tämä on syytä muistaa erityisesti grillattaessa. Syttynyttä rasvaa ei saa yrittää sammuttaa vedellä.
Punajuuripestossa on yksi prosentti lisättyä sokeria lähinnä tuoteteknisistä syistä. Säilöntäaineita siihen ei lisätä, mutta jonkin verran niitä tulee valmistuksessa käytettävästä punajuurivalmisteesta.
Rypsiöljy on E- ja K-vitamiinien sekä välttämättömien rasvahappojen lähde.
THL:n ylläpitämästä Fineli-tietokannasta löydät tietoa ravintekijöistä ja niiden lähteistä sekä elintarvikkeiden ravintoarvoista.
Kylmäpuristetun rypsiöljyn kaunis, syvänkeltainen väri juontaa juurensa rypsissä luontaisesti esiintyvistä karotenoideista.
Kylmäpuristuksessa näitä öljyn luontaisia karotenoideja ei poisteta ja siksi kylmäpuristettujen öljyjen väri on syvänkeltainen ja kaunis.
Rypsi ja rapsi ovat sukulaiskasveja, ja molempia viljellään meillä Suomessa. Rypsi on nauriin ja rapsi lantun alalaji. Kasvit ovat pellolla hyvin saman näköiset, ja asiaan perehtymättömän onkin mahdoton tunnistaa kauniisti kukkivasta pellosta, kumpi kasvi on kyseessä.
Käyttämämme rypsi viljellään suomalaisilla tiloilla, joilla torjunta-aineiden käyttö on tarkkaa ja säänneltyä.
Kasvisuojeluainejäämistä ja Suomen tilanteesta saat parhaiten tietoa Ruokaviraston sivuilta.
Suomessa viljeltäviä rypsi- ja rapsilajikkeita kutsutaan tuplanollalajikkeiksi, mikä tarkoittaa, että kasvin luontaiset erukahappo- ja glukosinolaattipitoisuudet on jalostettu hyvin alhaiselle tasolle. Tuplanollalajikkeet ovat Suomessa olleet viljelyksessä jo vuosikymmeniä.
Kylmäpuristus on mekaaninen menetelmä erottaa öljy siemenestä. Kylmäpuristuksessa ei prosessiin johdeta mitään ylimääräistä (lämpöä, uuteaineita tai apuaineita) prosessien tehostamiseksi.
Kylmäpuristus on määritelty YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön (FAO) Codex Alimentarius – globaalin ruokaturvallisuuden sääntökirjassa seuraavasti:
“Cold pressed oils are obtained, without altering the oil, by mechanical procedures only, e.g. expelling or pressing, without the application of heat. They may have been purified by washing with water, settling, filtering and centrifuging only. “
Lähde: Codex Alimentarius, Named Vegetable Oils, CODEX STAN 210
”Kylmäpuristetut öljyt saadaan vain mekaanisin menetelmin öljyä muuttamatta, esim. erottamalla tai puristamalla ilman lämpöä. Ne on voitu puhdistaa vain vedellä pesemällä, laskeuttamalla, suodattamalla ja sentrifugoimalla”.
Olemme valinneet tuotantosuunnaksemme kylmäpuristuksen. Kylmäpuristusmenetelmässä öljyn laadun takaa se, että raaka-aine on ehtinyt kypsyä täysin. Rypsin kasvukausi on riittävän lyhyt, että se ehtii valmistua Suomen olosuhteissa kylmempänäkin kesänä. Tämän johdosta käytämme kuluttajaöljyissämme raaka-aineena vain kotimaista rypsiä.
Meillä Alavudella tuotanto perustuu täysin kotimaiseen ja viljelijälle asti jäljitettävään raaka-aineeseen. Tiedämme sataprosenttisella tarkkuudella, mitä myymme ja mistä raaka-aineemme on peräisin.
Ei synny. Rypsi on paitsi öljykasvi, myös erinomainen valkuaiskasvi. Käyttämässämme kylmäpuristusmenetelmässä rypsin siemen puristetaan mekaanisesti ja voidaan siten hyödyntää kokonaan: öljynä ja puriste valkuaisrehuna karjatiloilla.
Alavuden Öljynpuristamon muussa toiminnassa syntyy pieni määrä jätettä lähinnä henkilökunnan taukotiloista ja pakkaamosta kierrätettävää pahvia ja muovia. Kaatopaikkajätettä Alavuden toiminnasta ei synny.
Tuotantomme perustuu eräkohtaiseen puristukseen, varastointiin ja pakkaamiseen. Vastaanotamme jokaisen erän suoraan viljelijöiltä juuri ennen puristusta. Pystymme varastoimaan öljymme myös eräkohtaisesti hyvän varastointikapasiteettimme ansiosta.
Monipuolisesti tietoa elintarvikkeista ja elintarvikkeiden vaatimuksista, ravitsemuksesta, elintarvike- ja rehuvalvonnasta sekä valvontatuloksista. Ruokavirasto edistää, valvoo ja tutkii elintarvikkeiden turvallisuutta ja laatua, eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvinterveyttä sekä maa- ja metsätalouden tuotantoon käytettäviä lannoitevalmisteita, rehuja ja kasvinsuojeluaineita ja lisäysaineistoja eli siemeniä ja taimiaineistoa.
Ruokaviraston sivuilta pääset myös virallisiin ravitsemussuosituksiin.
Tutkimus-, viranomais- ja tilastotietoa. Luke tuottaa tietoa ja tietoaineistoja osana tutkimus- ja seurantatyötään. Ne ovat avoimesti kaikkien hyödynnettävissä muun muassa julkaisujen, tilastojen, tutkimusaineistokuvausten ja verkkopalveluiden muodossa.
Tutustu Suomen ruoka- ja luonnonvaratilastoihin ja suomalaisten ruoantuotantotapojen kansainväliseen vertailuun (Ruokafakta).
Rehutaulukot ja ruokintasuositukset löytyvät Luonnonvarakeskuksen (LUKE) sivuilta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Elintavat ja ravitsemus -sivustot antavat tietoa elintavoista ja ravitsemuksesta.
THL:n ylläpitämä Fineli-tietokanta on elintarvikkeiden kansallinen koostumustietopankki.
Sydänliitto on järjestö elintarvikkeiden Sydän-merkin takana. Tietoa ruoasta, ravitsemuksesta, terveydestä ja hyvinvoinnista sydänsairauksien näkökulmasta.
Täältä löytyy esimerkiksi oiva artikkeli merkittävimmistä kuluttajaöljyistämme: Rypsi vai oliiviöljy, kumpi valita.