Juureva-Valkojuuri-Palsternakka-keksit

JUUREVA-keksit

n. 30 keksiä

JUUREVA Valkojuuri-Palsternakka -levitteestä valmistetut keksit ovat päältä rapsakoita ja sisältä ihanan kuohkeita ja pehmeitä. Nämä herkkupalat sopivat hyvin esimerkiksi brunssille, kahvipöydän tarjottaviin tai ihan muuten vaan naposteltaviksi.

Resepti

200 g JUUREVA Valkojuuri-Palsternakka -levitettä
1 dl Alavuden kylmäpuristettua SITRUUNA-rypsiöljyä
1,5 dl sokeria
1,5 dl fariinisokeria
2 kananmunaa
1 tl ruokasoodaa
n. 5-6 dl vehnäjauhoja

Valmistusohje

Vatkaa kulhossa JUUREVA -levite, rypsiöljy ja sokerit tasaiseksi.
Vatkaa joukkoon kananmunat.
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää seos taikinaan ja sekoita huolellisesti.
Lisää jauhoja sen verran, että taikina irtoaa kulhon reunoista.
Pyörittele käsin taikinasta suunnilleen pingispallon kokoisia palloja ja asettele ne pellille leivinpaperin päälle.
Paina taikinapallot litteiksi vedellä kostutetuin käsin tai paistinlastalla.
Paista 200-asteisessa uunissa 8-10 minuuttia ja anna jäähtyä.

Vinkki

Keksien paistoaika vaikuttaa niiden koostumukseen. Kahdeksan minuutin paisto jättää keksit pehmeiksi ja kymmenellä minuutilla saat keksien pinnan rapeaksi ja murenevaksi. Muista kuitenkin huomioida oman uunisi teho ja käyttäytyminen.
Voit myös käyttää maustamatonta rypsiöljyä näiden pikkuleipien valmistuksessa.

Katso myös

Kahvipöytään tai vaikka vain muuten herkkuhetkeen sopii myös  Chilisuklaakakku:

Tutustu Alavuden juureslevitteisiin: